Olen jo pitkään pyytänyt Markoa katselemaan omia menneitä elämiään. Viime viikonloppuna hän oli meillä ja sain viimein puhuttua hänet ympäri. Päätimme yhdessä alkaa tutkailemaan niitä.
Sieltä selvisi että meillä on ollut monta tuhatta vuotta sitten hyvin suuret voimat mutta liian vähän haastavia työtehtäviä. Koitimme keksiä tekemistä työtehtävien välillä ja toinen keksi tehdä kepposen toiselle ja toinen takaisin. Aluksi se lähti siitä että loihdimme toisen tavaroita josta sai esim pienen sähköiskun. Sitten se jatkui että tehtiin muita pieniä kepposia kuten piilotettiin toisen tavaroita, tunkeuduttiin toisten uniin jne. Jossain vaiheessa on menty liian pitkälle ja laitettiin toisille mm. kirouksia, kunnes toinen luovuttaisi. Kummallakaan ei tahto antanut periksi.
Näimme esimerkiksi kuinka Marko oli osannut myrkkykäärmeen lennättää talooni niin että se ilmestyi kuin tyhjästä ja puri minua rintaan. Hän oli annostellut myrkyn niin että se ei tapa mutta tuntuu ja lujaa. Makasin monta päivää taloni lattialla. Näin kuinka marko naureskeli yksin omassa asunnossaan että sai pari päivää niinsanotusti vapaata etten voinut kostaa. Lattialla ollessani mietin kostoa ja keksinkin. Kun sain parannettua kehoni aloin rummuttamaan Markolle kirousta. Menin kallion luokse ja tein kivestä kengät. Mielessäni ajattelin ettei se niin haittaa vaikka kengät jää rosoiseksi ja käveleminen niillä pistää jalkapohjiin. Oppii ainakin!Nämä kengät loihdin Maken jalkaan. Niillä oli raskas kävellä ja Markolla meni kauan ennenkuin sai kirouksen poistettua.
Menneistä elämistä selvisi myös että ne asiat joita olemme pelänneet tässä elämässä, olemme aiheuttaneet ne pelot toisillemme. (Olen aina pelännyt ötököitä jostain syystä. Vaikka tiedän että ne ovat harmittomia)
Marko oli lähettänyt tonttini täyteen ötököitä jotka söivät koko sadon ja termiitit tuhosivat taloni. Näin kuinka heräsin siinä omassa pikku mökissäni, sänkyni ja taloni täynnä ötököitä. Suutuin todella paljon ja huusin ääneen että nyt meni ukko liian pitkälle. Otin rummun ja painelin ulos talosta. Istuin kannolle ja tein vihassa kirouksen jolla laitoin Markon jokaisen selkänikaman väliin piikit. Silloin eteeni laskeutui korkea valo-olento jota säikähdin. Hän otti minut kehostani pois ja sanoi että olin mennyt liian pitkälle. Marko iloitsi sen kertaisesta voitostaan.
Viimeinen elämä jonka katsoimme oli että olin renki Markon talossa. Minulla oli kuitenkin suhde hänen vaimonsa kanssa ja jäimme siitä kiinni. Suutuksissaan Make sytytti talon palamaan jossa olin hänen vaimonsa kanssa. Marko katui tekoaan heti ja hän lähti pelastamaan vaimoaan ja sai hänet ulos. Sitten hän lähti hakemaan minua ja menehdyimme. Siihen loppui vihat. Tuo oli viimeinen elämä jossa olimme riidoissa. Ennen tätä kaikkea olimme parhaat kaverit ja nyt olemme sitä jälleen.
Noidat kulkee aina pimeyden kautta valoon. Tämä koskee jokaista pitkälle kehittynyttä sielua, ei ole oikotietä. Valon puolen noidan täytyy tuntea tuonela.
------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuin yö, niin päivä. Kumpikaan ei ole toistaan parempi eikä huonompi. Ne täydentävät toisiaan. Ne antavat elämälle rytmin, rytmin jota ei voi muuttaa eikä sekoittaa. Aamu ja ilta ovat niiden tasapaino. Loppujen lopuksi tasapaino on kaikki jolla on väliä. Muuten mikään ei toimisi.
Meillä on vapaus valita teemmekö töitä yöllä kun on pimeää vai päivällä valoisassa.
The English version of the blog: http://astudentofshaman.blogspot.fi/
tiistai 23. huhtikuuta 2013
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Selkokuulo
Eilen minulle tuli henkimaailmasta viesti: Sinä näet, opettele nyt kuulemaan. He antoivat minulle tekniikan jolla saan kanavat auki selväkuuloisuuteen.
Ennen olen kuullut vain muutamia kertoja puhetta henkimailmasta. Ja nyt lähi aikoina olen alkanut kuulemaan ja näkemään kun joku ihminen puhuu minusta negatiiviseen sävyyn.
Eilen kuulin selvästi kuinka rekka lähestyy ja ajaa kolarin. Juoksin kysymään mieheltäni että kuuluiko televisiosta sellainen ääni koska se kuului niin selvästi että ei olisi ulkoa voinut tulla. Vastaus oli että ei. Sitten näin tämän rekan. Näin kuinka se oli kaatunut kyljelleen ja rekkaa ajanut mies oli loukkaantunut pahasti. Joku sanoi minulle ettei tämä mies saanut vielä kuolla. Ei ollut hänen aikansa lähteä joten minun piti auttaa häntä. Miehen kallo oli murtunut ja päässä oli paha avohaava. Paikkasin kallon murtumat ja näin kuinka joku auto pysähtyi ja tuli katsomaan tarviiko siellä joku apua. Tätä kirjoittaessani näen kuinka mies on nyt sairaalassa.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Puutarha
Olen pitkän aikaa haaveillut omasta kotipuutarhasta. Nyt viimein päätin sellaisen istuttaa ja samalla kokeilla erästä loitsua jonka sain. Istutin toistakymmentä eri siementä ja laitoin niihin loitsun. Sen pitäisi kiihdyttää kasvien kasvua ja suojella niitä mm. taudeilta ja haitallisilta ötököiltä.
Näin kuinka keijuja lenteli ruukkujen ympärillä ja he kantoivat kasveille lehdillä ravinteita. Sitten peikkopoika tuli kylään pitkästä aikaa. Hän nojaili kuokkaan ja kysyi voisiko auttaa minua(totta puhuen hänestä olisi varmaan enemmän haittaa kuin hyötyä.). Sanoin että jos tulee jotain työtä niin pyydän hänet auttamaan. Hymy loisti peikon kasvoilta ja hän tunsi itsensä erittäin tärkeäksi. "Oonhan mää nuita puutarha hommiaki palijo teheny" Hän sanoi ja näytti kasvimaata joka oli täynnä kaikenlaista romua ja maassa oli kuoppia ja multa kasoja. Kuitenkin keskellä tuota kaikkea kasvoi mahtava omenapuu joka hohti kaunista valoa. Luulen kuitenkin että sen puun on kasvattanut peikkotyttö joka makoilee puun juuressa ja laulaa sille kauniisti.
Luonnonhenget saavat minut monestikin ajattelemaan omaa suhtautumistani itseeni.
Esimerkiksi peikkopoika. Hän on aina iloinen ja auttavainen, valmis kokeilemaan uutta rohkeasti ja ennakkoluulotta. Osaa nauraa omalle kömpelyydelle ja löytää joka asiasta positiivisuuden eikä koskaan ajattele negatiivisesti.
Miksi ihmiset tekevät elämästään monesti hankalaa? Miksi minä teen? Miksi ei voi olla kuten luonnonhenget? Huolettomasti. Stressaamatta. iloinen. Mikä minua estää?
Itse olet oman onnesi tiellä, peikko sanoo ja hymyilee.

tiistai 9. huhtikuuta 2013
Yhteydenottoa
Marko opetti minulle unessa kuinka henkiolentoihin voi ottaa yhtyttä puhelimen välityksellä. Olen jo aiemmin kertonut kuinka henget monen puhelun aikana ovat koittaneet tulla keskustelemaan. Nyt tiedän miten "soittaa" heille. Uni meni näin:
Marko soitti minulle ja kertoi tekniikan miten voin soittaa hengille. Kesken puhelun Maken ääni vaihtui jonkun korkean valo-olennon ääneen. Pelkäsin unessa kovasti. Kyse oli ennemminkin kunnioituksesta olentoa kohtaan eikä ns. oikeasta pelosta. Olento varoitti minua ystävästäni joka toimii mustien voimien kanssa tietämättään. Hän kertoi kuinka olennot käyttävät ystävääni päästäkseen hänen kauttaan minuun. Juttelimme olennon kanssa pitkään ja aamulla muistin keskustelun täysin, päivänmittaan suurin osa on jo haihtunut mielestäni.
Kerroin unestani enolleni. Hän sanoi että ystäväni takana on melkoiset mustat voimat ja että henkimaailmasta sanotaan että energoiden yhteenotto on tulossa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Tarkkuutta työhön
Kun ihminen saavuttaa tällä tasolla päivätietoisuudessa henkimaailman, ihminen on täynnä haasteita.
Mitä tehdä tai ketä palvella/kanavoida? Monet siviilisaatiot/ryhmät haluavat ja lähestyvät sinua ja haluavat tuoda heidän tietoisuuttaan kauttasi ihmiskunnalle. Näin on ollut ja tulee aina olemaan. Tässä kohtaa ihminen on haavoittuvaisin, mitä tehdä tai ketä uskoa, mikä on totta, mikä mielikuvitusta? Mikä omaa sielutietoisuutta, kuka on oppaani? Olenko itse kuinka puhdas, ketä edustan ajatuksillani? Monet meistä haluavat edustaa valoa, valkoista veljeskuntaa, kanavoida heidän tietouttaan. Mistä sitten tiedän tuleeko henkiolento valosta? Yksi tehokas tapa on testata henkiolento. Olet jo sen verran auki että pystyt tuntemaan olennon energian, onko siinä rakkautta? Tämä on varmin ja turvallisin tekniikka tutustua olentoon.
Esim. Kun tapaat uuden ihmisen sinähän tutkit häntä mietteilläsi ja yrität saada selkoa hänestä etkä ala ensimmäisenä julistamaan hänen sanomaansa ja pitämään häntä jeesuksena, kuten monille käy kun puhume henkiolennon kohtaamisesta.
Musta enkeli voi tulla valon muodossa mutta hän ei pysty tuottamaan rakkautta. Samoin valkoinen enkeli voi tulla mustan muodossa, mutta hän ei voi piilottaa rakkautta. Puhutaan mustasta ja valkoisesta voimasta. Kummallakin puolella on sama tieto asioiden kulusta. Eli jos haluat palvella valkoista voimaa, testaa olennon energia ja jos haluat edustaa mustaa voimaa ,mitäpä sitä testailemaan.
Tiedän tapauksen kun pyhähenki tappoi ihmisen. Tiedän tapauksen kun ns. Saatana pelasti ihmisen, ilman vastapalvelusta tai vaatimusta. Kanavoidessa on yleensä kyse maailmankaikkeuden tasapainosta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)