Näen tosi paljon unia. Herään jopa keskellä yötä tulkitsemaan niitä, jotta muistaisin ne aamulla paremmin.
Olen saanut entisten elämien oppeja käyttöön, mm tämän unentulkitsemisen taidon. Unien kautta tulee jatkuvasti vihjeitä; Esim. miten tulisi toimia tietyn asian kanssa?, onko jokin käsittelemätön asia joka olisi aika käsitellä?, tai ihan vaan kerrataan päivä tapahtumia. Niiden tulkitsemiseen kannattaa panostaa. Olen kirjoittanut unipäiväkirjaa, jota suosittelen muillekkin.
Näkemissäni unissa unen merkitys selviää yleensä helposti. Viestit ovat usein suoria ja helppo tulkita.
Esim; Näin "heräämisen" alussa unta että edessäni oli lista kaikista tuntemistani ihmisistä. Kävin nimet yksi kerrallaan läpi oppaani kanssa. Mietimme mitkä suhteet pitää katkasta, onko niistä enään hyötyä minulle ja mihin suhteisiin pitäisi panostaa enemmän. Lista oli pitkä enkä enään muista mitkä nimet piti "yliviivata". Heräsin siihen kun puhuin oppaani kanssa ääneen.
Oppaani oli tuolloin nuori tummatukkainen nainen Pariisista. Hän oli hyvin kaunis. Valkoinen mekko päällään ja huolitellun näköinen. Hänen nimensä oli Icon. hän oli poistunut tästä maailmasta n. 1800- luvulla ja hän oli noin 30 vuotias. Icon kehotti minua, että alkaisin maalaamaan ja kirjoittamaan runoja. Häne ojensi kynää ja paperia. (Tai näin enoni Marko Pellikainen sanoin minulle. Itse en vielä tuolloin osannut kunnolla kommunikoida henkien kanssa.)
Oppaani kehotuksesta ostin maalit, penselit ja paperia. Epäilin että tulisiko tästä nyt mitään, kun en ole ollut ikinä hyvä piirtämään tai maalaamaan. Mutta! Maalasin kauniin perhosen ja hienon taustan siihen. Ihailin tuotostani, se oli kaunis. Varmaan auttoivat henkimaailmasta minua tekemään sen. Runojakin kirjottelin, mutta ei niistä nyt niin "huikeita" tullut mitä sanottiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti