The English version of the blog: http://astudentofshaman.blogspot.fi/

maanantai 24. syyskuuta 2012

Ensimmäinen oppi.

Heräämisen aikaan luin Heikki Saureenin kirjan Matka yli ymmärryksen. (Kirjassa on myös luku enostani Markosta.)  Kuuntelin samalla musiikkia ja musiikin läpi kuulin epämääräistä kuiskausta. Puheesta ei saanut mitään selvää. Myöhemmin selvisi että oppaani oli yrittänyt puhua minulle. Tuo olikin yksi ainoista kerroista jolloin olen kuullut ääntä henkimaailmasta- toistaiseksi.

Jatkoin kuitenkin kirjan lukemista. Jonkun ajan päästä tuosta kuiskauksesta, kiinnitin huomioni ulko-oveemme. Kuulosti niinkuin joku olisi yrittänyt tulla avaimilla sisään. Ensin ajattelin että se oli mieheni, mutta kukaan ei avannut ovea. kilisteli vain avaimia lukkoa vasten. Ovisilmästä hohkasi kirkas valo. Annoin kuitenkin asian olla ja jatkoin lukemista. Ilmeisesti henki oli kohtelias kun yritti tulla sisään "luvan kanssa", mutta kun lupaa ei kuulunut hän lähti.
En tiedä miten kirjan lukeminen vaikutti kaikkeen tapahtuneeseen. Viereeni tuli kylmiä kohtia. Laitoin käden siihen ja sitä alkoi välittömästi kuumottaa. Pelko henkimaailmaan katosi tuolloin.

Illalla soitin taas makelle. Kerroin mitä oli tapahtunut ja että näin energia palloja joka paikassa. Marko antoi minulle ensimmäisen opetuksen silloin. Hän opetti minua tekemään energiahoitoja. Enoni myös kertoi että olin ollut entisessä elämässäni noita. Luokseni oli tullu kaukaa ihmisiä parannettavaksi, samalla suoritin kanavointeja. Tieto minusta kulki puskaradiolla pitkienkin matkojen päähän. Näitä oppeja saankin käyttöön tähän elämään.
Suoritin Maken antaman harjoituksen. Näin kuinka energia meni kehoni läpi. näin oppaani energian. Siitä asti olen tehnyt energiahoitoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti