The English version of the blog: http://astudentofshaman.blogspot.fi/

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Silmä

Marko soitti minulle tänään. Hän kertoi että minun oikea silmä oli näytetty hänelle ja että siinä on reikä. Make käski minun katsoa peilistä että näkyykö sitä.
Keskellä silmääni tosiaan on pieni nuppineulan kokoinen reikä, joka on umpeutumassa. Tämän reijän ansiosta olen alkanut näkemäään henkiä entistä paremmin. Ja olen alkanut näkemään henget videoilta ja kuvista selkeästi, samoin kuin ihmisten sairauksia.
Se reikä on tehty tänään kun olin päiväunilla.


Noidat katsovat toisiin tietoisuuksiin aina oikean silmän kautta. Jos sinulla on oikea silmä vuotanut vettä, todennäköisesti sinulla on myös aukeamassa näkeminen. kolmas silmä eli otsa chakra on käytetyin silmä näkemiseen, esim meediot käyttävät kolmattta silmää kuten myös minäkin. Näkeminen tapahtuu myös monella eri tasolla. Kun ihminen alkaa näkemään fyysisin silmin tarkasti, on hän hyvin auki ja valmis tekemään laajemmin töitä henkimaailman kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti