The English version of the blog: http://astudentofshaman.blogspot.fi/

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Puhelu

Soitin Markolle tänään, ja välillä puhelun aikana kuului metallista ääntä. Molemmat kuulimme sen, mutta se kuului eri aikaan. Ihmettelimme sitä, ja sitten näin puhujan. Se oli vihreän alueen humanoidi. Humanoidi istui aluksessa ja painoi nappeja, samalla meille puhuen. Se muistutti hieman isoa muurahaista.
Puhelun jälkeen keskittyin siihen että mitä hänellä oli sanottavaa.:

Maan lapsi syntymässä.On tapahtumassa suuri muutos. Se tulee muuttamaan ihmiskunnan. Tulee uusi kausi. Kohdelkaa maatanne paremmin, muistakaa äiti maata. Puhdistakaa vanhat uuden tieltä. Autan ihmisiä kauttanne, pitäkää puhelinlinjat auki. Unohtakaa ketä olitte, miettikää kuka olette nyt. Pitkää matkaa ei voi tietää, lyhyen voi tehdä.Pelastakaa maanne tai olette pulassa. Elämä ei voi jatkua näin. ennen on ennen, nyt voitte vaikuttaa tulevaan.

Miettikää tätä lukiennessanne, miten te itse kohtelette äiti maata? Kiitättekö äiti maata tarpeeksi? Kiitättekö siitä että hän antaa meille mahdollisuuden elää ja olla täällä, antaa ruuat ja vaatteet? Kuinka voisitte kohdella paremmin?

Kautta aikojen henkimaailma on ottanut yhteyttä sähkölaitteiden kautta, ja nyt ilmeisesti älypuhelimet on kehittyneet niin paljon että he voivat kommunikoida puhelimien kautta.

2 kommenttia:

  1. Miulle on nyt tullut jokunen tälläinen puhelu. Kun puhelu on yhdistynyt niin kuuluu riks ja sitten alkaa se metallinen,avaruudellinen ääni.Tietäisi vain mikä sen markitys vain on.

    VastaaPoista
  2. Minullekin taisi tulla hieman yli viikko sitten vastaava juttu, mutta en osannut tulkita asiaa. Soitto oli myöskin Makelle. Jännä :)

    VastaaPoista