The English version of the blog: http://astudentofshaman.blogspot.fi/
torstai 13. joulukuuta 2012
Kysely
Haluaisin kuulla teidän lukijoiden mielipiteitä. Mistä henkimaailman jutuista olette kiinnostuneet? Energiahoidot? Kanavointi? Meditaatio? Tarot- tai muut kortit? Joku muu? Vastatkaa minulle spostilla tai kommentoimalla tähän kirjoitukseen.
Kiinnostukseni on suhteellisen laaja. Ei oikeastaan ole aihealuetta, josta en olisi lainkaan kiinnostunut - muttei myöskään aihealuetta, joka olisi 100% "minua". En pidä kategorioista enkä siksi lokeroidu, koen sen vievän kauemmaksi omalta polulta :) Poimin vastaantulevat tiedonmuruset, jotka itselle sopivat ja jätän muiden kerättäväksi loput. Henkisyys on osa minua ja arkipäivääni siinä missä energiat, heräilevät uusvanhat aistimukset henkimaailmasta ja meditaatio. Korttien, kirjojen ja muun ulkopuolisen tarjonnan arvo on nykyään lähinnä viihteellinen :)
Tämä aihe on todellakin laaja. muotoilin kysymyksen aika huonosti. Tarkoitan tällä myös sitä, että mihin päin haluaisitte lähteä omia energioitanne viemään? Parasta aina keskittyä "opiskelemaan" yhtä osa-aluetta ensin, eikä lukea sieltä täältä jotain. Siten oppii parhaiten.
Minua kiinnostaa kaikki miten voi herätellä omia kykyjä esim. henkimaailman viestien vastaanottamiseen tai miten pystyy kehittämään intuitiotaan turvallisesti. Sitten että miten tämmöinen "tavallinen" henkinen ihminen tietää jos joku paha yrittää henkimaailmasta päästä vaikuttamaan. Olen ymmärtänyt että joskus on vaikea erottaa paha hyvästä koska osaavat naamioitua.
Keskityn itseni parantamiseen, kasvamiseen ja kehittymiseen sekä pyrkimykseni on laajentaa sitä niin pitkälle, kuin suinkin kykenen (koko maapalloon ja alkulähteeseen). Reikimaster-koulutukseni alkaa helmikuussa, nämä viritykset ja vihkimykset olen kokenut kutsumuksekseni tässä vaiheessa. :)
energiahoidoista,,koskapa kärsin itse koko ajan epämääräisistä kivuista niskassa,päässä .ja kaikesta muustakin millä saadan ihmisen mieltä ja kehoa parannettua
Tuo kykyjen etsiminen/löytäminen/hallitseminen kiinnostaa. Miten kanavointi ja hengiltä tulleet kirjoitukset (henkikirjoitus?) eroavat toisistaan? Minua joskus on kehotettu siihen, mutta vielä en ole tätä kokeillut.
Minua kiinnostaa lähes kaikki henkisyyteen liittyvä, koska melkein kaikella on side kaikkeen :-) Mutta eniten tällä hetkellä kiinnostavat selvänäkeminen, meediointi ja parantaminen. Niin ja entiset elämät.
tämähän mielenkiintoista, näin pari yötä sitten unen että olin sh-koulussa kertaamassa tai muuten opiskelemassa ja työharj lisäksi totesin että näin pitkien päivien jälkeen sairastuu varmasti(varsinkin kun tiesin jo kaiken mitä opetettiin). minulle kirkastui päivää myöten että unohdan kirjaoppimisen ja keskityn paremminkin siihen mitä korkeinminä minulle yrittää tuoda opittavaksi. luulen että tämän hetken juttu on kanavointi ja energian välittäminen, eli omien kykyjen harjoituttaminen selekeämmäksi ja vähemmän tulkinnan varaisiksi :)
Olen kiinnostuksella seurannut blogiasi. Upeaa ja voimaannuttavaa, myös lohduttavaa lukea tekstiäsi, kiitos rohkeudestasi kertoa kaikesta sinulle tapahtuneesta. Näetkö olennollisuudet ja tapahtumat aivan silmilläsi kuvina/heijatuksina tämän fyysisen maailman keskellä, voi ovatko näyt sielun silmien kuvia, mielikuvia? Miten erotan oman mielikuvituksen kuvat ja "oikean" näyn/ilmoituksen?Miten kehittäisin itseäni näkemään ja kuulemaan selkeästi, varmasti ja erehtymättä, tässä mielikuvien sekamelskassa ja virrassa?
Energiat kiinnostavat, miten niitä voi harjoittaa tuntemaan ja tunnistamaan... onko jokaisella mahdollisuus saada "energiaparantajan"-lahja näin halutessaan harjoitusten ym kautta? vai tuleeko se jos on tullakseen... Lisäksi omaa suuntaansa tässä henkisen kasvun polulla etsivälle meditaatio harjoitus? Miten pystyn keskittymään chakroihin meditaatiossa? ... toivottavasti kirjoitin ymmärrettävästi ;) ...Tämä blogi on kiinnostava ja rohkaiseva, olen saanut vastauksia omiin ajatuksiin/mietteisiin, Kiitos. :)
Kiinnostukseni on suhteellisen laaja. Ei oikeastaan ole aihealuetta, josta en olisi lainkaan kiinnostunut - muttei myöskään aihealuetta, joka olisi 100% "minua". En pidä kategorioista enkä siksi lokeroidu, koen sen vievän kauemmaksi omalta polulta :) Poimin vastaantulevat tiedonmuruset, jotka itselle sopivat ja jätän muiden kerättäväksi loput. Henkisyys on osa minua ja arkipäivääni siinä missä energiat, heräilevät uusvanhat aistimukset henkimaailmasta ja meditaatio. Korttien, kirjojen ja muun ulkopuolisen tarjonnan arvo on nykyään lähinnä viihteellinen :)
VastaaPoistaTämä aihe on todellakin laaja. muotoilin kysymyksen aika huonosti. Tarkoitan tällä myös sitä, että mihin päin haluaisitte lähteä omia energioitanne viemään? Parasta aina keskittyä "opiskelemaan" yhtä osa-aluetta ensin, eikä lukea sieltä täältä jotain. Siten oppii parhaiten.
VastaaPoistaEnergiahoidot kiinnostaa minua.
VastaaPoistaKanavointi, energiahoidot ja meditointi (näitä teen siis tällä hetkellä).
VastaaPoistaMinua kiinnostaa kaikki miten voi herätellä omia kykyjä esim. henkimaailman viestien vastaanottamiseen tai miten pystyy kehittämään intuitiotaan turvallisesti. Sitten että miten tämmöinen "tavallinen" henkinen ihminen tietää jos joku paha yrittää henkimaailmasta päästä vaikuttamaan. Olen ymmärtänyt että joskus on vaikea erottaa paha hyvästä koska osaavat naamioitua.
VastaaPoistaKeskityn itseni parantamiseen, kasvamiseen ja kehittymiseen sekä pyrkimykseni on laajentaa sitä niin pitkälle, kuin suinkin kykenen (koko maapalloon ja alkulähteeseen). Reikimaster-koulutukseni alkaa helmikuussa, nämä viritykset ja vihkimykset olen kokenut kutsumuksekseni tässä vaiheessa. :)
VastaaPoistaenergiahoidoista,,koskapa kärsin itse koko ajan epämääräisistä kivuista niskassa,päässä .ja kaikesta muustakin millä saadan ihmisen mieltä ja kehoa parannettua
VastaaPoistaJos haluat energiahoidon minulta niin laita spostia:)
VastaaPoistaHaluasin myos lukea miten herättää kykyjään ja miten kasvattaa energiaansa.
VastaaPoistaTuo kykyjen etsiminen/löytäminen/hallitseminen kiinnostaa. Miten kanavointi ja hengiltä tulleet kirjoitukset (henkikirjoitus?) eroavat toisistaan? Minua joskus on kehotettu siihen, mutta vielä en ole tätä kokeillut.
VastaaPoistaMinua kiinnostaa lähes kaikki henkisyyteen liittyvä, koska melkein kaikella on side kaikkeen :-) Mutta eniten tällä hetkellä kiinnostavat selvänäkeminen, meediointi ja parantaminen. Niin ja entiset elämät.
VastaaPoistatämähän mielenkiintoista, näin pari yötä sitten unen että olin sh-koulussa kertaamassa tai muuten opiskelemassa ja työharj lisäksi totesin että näin pitkien päivien jälkeen sairastuu varmasti(varsinkin kun tiesin jo kaiken mitä opetettiin). minulle kirkastui päivää myöten että unohdan kirjaoppimisen ja keskityn paremminkin siihen mitä korkeinminä minulle yrittää tuoda opittavaksi.
VastaaPoistaluulen että tämän hetken juttu on kanavointi ja energian välittäminen, eli omien kykyjen harjoituttaminen selekeämmäksi ja vähemmän tulkinnan varaisiksi :)
Olen kiinnostuksella seurannut blogiasi. Upeaa ja voimaannuttavaa, myös lohduttavaa lukea tekstiäsi, kiitos rohkeudestasi kertoa kaikesta sinulle tapahtuneesta. Näetkö olennollisuudet ja tapahtumat aivan silmilläsi kuvina/heijatuksina tämän fyysisen maailman keskellä, voi ovatko näyt sielun silmien kuvia, mielikuvia? Miten erotan oman mielikuvituksen kuvat ja "oikean" näyn/ilmoituksen?Miten kehittäisin itseäni näkemään ja kuulemaan selkeästi, varmasti ja erehtymättä, tässä mielikuvien sekamelskassa ja virrassa?
VastaaPoistaEnergiat kiinnostavat, miten niitä voi harjoittaa tuntemaan ja tunnistamaan...
VastaaPoistaonko jokaisella mahdollisuus saada "energiaparantajan"-lahja näin halutessaan harjoitusten ym kautta? vai tuleeko se jos on tullakseen...
Lisäksi omaa suuntaansa tässä henkisen kasvun polulla etsivälle meditaatio harjoitus? Miten pystyn keskittymään chakroihin meditaatiossa? ... toivottavasti kirjoitin ymmärrettävästi ;) ...Tämä blogi on kiinnostava ja rohkaiseva, olen saanut vastauksia omiin ajatuksiin/mietteisiin, Kiitos. :)