The English version of the blog: http://astudentofshaman.blogspot.fi/

tiistai 10. joulukuuta 2013

Menneet elämäsi

Olen tehnyt menneet elämät-tulkintoja kaksi vuotta.Viimeaikoina olen huomannut, että henkimaailma on alkanut näyttämään oleellisempia asioita menneistä kuin ennen. Nykyisin he näyttävät vain sellaisia asioita, jotka tiedostamalla ihminen pystyy kehittämään itseään.
 Oleellisella tarkoitan esimerkiksi sellaisia luonteen piirteitä tai tapoja joita sielun tulisi kehittää. Esimerkiksi liika kiltteys, joka on hyvin yleinen.

 Harmikseni olen huomannut että monet liian kiltit ihmiset antavat helposti kävellä itsensä yli, sen sijaan että opettelisivat sanomaan ei. Monet kyllä tiedostavat nämä kehitettävät piirteet itsestään, mutteivat ole itselleen täysin rehellisiä, tai eivät uskalla tehdä muutoksia, jotka mahdollistaisivat oman kehityksen puhtaimmalla mahdollisella tavalla.

Toinen hyvin yleinen on omat pelot tehdä muutoksia/päätöksiä. Jopa liiasta materiasta irti päästäminen on monen kompastuskivi. Tässä tapauksessa on materia vastaan hengen ravinto. Aina kun ihminen uskaltaa tehdä päätöksen, tapahtuu muutos sisälläni ja ajatuksissani. Päätökset vaatii aina rohkeutta.


Loppujen lopuksi pelot muuttuvat kunnioitukseksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti