The English version of the blog: http://astudentofshaman.blogspot.fi/

lauantai 23. helmikuuta 2013

Miettimisen aihetta

Jokainen askel kohti kuolemaa sinetöi muiston, jokainen askel kohti jälleensyntymää vahvistaa askeleitasi yksin äärettömyydessä, jokainen askel on ajatus sinusta.

Tämä tuli Markon sielutietoisuuden kautta kun hän keskusteli mustan voiman kanssa.
Tämä viesti on monitasoinen.

Jää pohtimaan omia askeleitasi.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Avaavat aineet

Harmikseni olen huomannut kuinka varsinkin nuorten keskuudessa ihannoidaan avaavia huumeita kuten lääkkeet (vahvat lääkkeet), huumeet(mm. kannabis, psykedeelit) ja ne yhdistettynä alkoholin sekakäyttöön. (Alkoholi on myös avaava=juoppohulluus)Tämä on hyvin haitallista keholle ja erityisesti psyykkeelle. Olen tavannut useita henkilöitä jotka ovat itsensä näin avanneet, ja lopputulos on ollut aina tuhoisa. Markolla myös lukuisia vastaavia kokemuksia.

Turhan useat ihannoivat/ selittelevät itselleen että tämä olisi shamanismia. Todellisuus on kaukana siitä. On totta että shamaanit ovat käyttäneet mm sieniä, mutta se on ollut aina hallittua ja tarkoituksen mukaista matkaamista. Aito shamaani pyytää oppilasta ottamaan jotain avaavaa yrttiä, ja silloin shamaani valvoo sitä tilannetta alusta loppuun, kulkee henkikeholla vieressä ja suojelee oppilaan kehoa. Tämä on shamanismia.

Kun puhumme henkisestä kasvusta, se avain siihen on kärsivällisyys. Siihen ei ole oikotietä. Keskimäärin shamaanin ja oppilaan suhde kestää noin 20 vuotta. Siinä ajassa shamaani on kerinnyt valmistaa oppilaan jatkamaan hänen perintöään ja siirtämään sen valitsemalleen ihmiselle.




torstai 14. helmikuuta 2013

Voimaantuminen ja yhdistyminen

Meditoimme tänään Markon kanssa. Aiheena oli voimaantuminen ja yhdistyminen luonnon kanssa. Marko antoi ohjeet siihen että mitä tästä meditaatiosta tulisi hakea. Lähdin henkikeholla matkalle.

Ensin tulin paikkaan jossa oli paljon kasvillisuutta ja siellä oli niin hyvä olla. Energiat olivat hyvin rauhalliset. Sitten tajusin että olen saavuttanut voiman ja että olen itsessäni ja matka jatkui. Voiman/energioiden avulla pääsin matkaamaan.

Saavuin metsän keskelle jossa minua oli vastassa paljon keijuja. Suurimmalla osalla oli kukkaseppeleet päässä. He veivät minut lähteelle, kehottivat olemaan hiljaa ja katsomaan veden pintaa. Veden pinnassa tanssi kaunis valkoinen hoikka nainen jolla oli kaunis pitkä mekko päällä. He kutsuivat olentoa veden prinsessaksi ja sanoivat että vain harvat pääsevät näkemään tämän tapahtuman.

Sivusilmällä näin kuinka peikko poika (josta kirjoitin aiemmin) kurkki puiden välistä. Sanoin keijuille näkemiin ja lähdin peikon luokse. Peikko poika vei minut kotiinsa ja tarjosi minulle "teetä" joka oli tehty sammalesta ja vedestä(mielestäni siellä oli kyllä multaakin). Join teen kohteliaasti ja kiitin. "Se tekee hyvää vauvalle!" peikko sanoi. Kyseessähän oli siis energia jonka peikolta sain ja otin vastaan.

Istuin peikko pojan sängylle ja hän toi kirjan jossa oli peikkojen historiaa. Kysyin häneltä että asuuko muut klaanin peikot lähellä. Vastaus oli kyllä. Kysyin myös että tietävätkö klaanissa että olen käymässä. Peikko sanoi että jotku tietää, jotku ei, ja otti rennomman asennon. "Jotkut on semmosia ujoja ja haluaa pysytellä vain klaanin kanssa."

Lopuksi peikko sanoi hieman ylpeästi että on kesyttänyt peuran ja tahtoi minua ajelulle. Nousimme peuran selkään ja eläin alkoi poukkolehtia hyvin hallitsemattomasti. "Kyllä tämä tästä." Peikko huusi ja nauroi. Kuulin   kuinka Marko kutsui minua takaisin ja palasin kehooni.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Peikko poika

Edes yhden kerran elämässä ihminen kohtaa olemuksen, sisimmän huolettomuuden vailla vertaa, vailla vaatimuksia. silloin hän kohtaa itsensä, antaa persoonan ja olemuksen kohota kohti korkeuksia pyyteettömästi. Pyrkiä ykseyteen, äiti maa antaa avaimet tähän tehtävään. Tehtävään jonka vain sinä voit suorittaa oman olemuksesi kautta. Pysy lähellä shamaania, pysy itsessäsi, luo yhteys ykseyteen. Äiti maa on ykseys, kuten sinä olet ihminen. Ihminen kaikkeudessa yksin ja erikseen.

Tämä viesti tuli peikko pojalta/ klaanilta. Hän nätisti pyysi Markolta että voiko hän lähettää minulle ja koko ihmiskunnalle viestin. Peikko poika oli yrittänyt ottaa minuun yhteyttä, onnistumatta siinä. Hän oli kysynyt klaanilta luvan lähestyä Markoa ja välittää tämän viestin.

Pysähdy miettimään missä olet juuri nyt.

Pettymys.

Repeytymä aika jatkumossa. Astu edelliseen elämään, katso itseäsi ja kysy kuka olet. Yhdistyneet aika jatkumot mahdollistavat kulun menneeseen ja tulevaan, rajoitteita ei ole.
   Etsi elämästäsi pettymys, se opettaa eniten. Kun löydät sen ,vapaudut ja voit jatkaa eteenpäin, muutos tulee olemaan suuri. Sitä ei voi verrata mihinkään kokemaasi. Tiedän sen tulevan. Älä vastustele.

Pettymykset vaativat paljon energiaa ja määrätietoista huomista kohti lähtemistä. Energiat tulisi kohdistaa määrätietoiseen/positiiviseen tekemiseen. Konkreettinen tekeminen aina vahvistaa ihmistä.

Etsi elämästäsi pettymys. Päästä siitä irti ja vapauta se energia.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Keskustelu Markon kanssa.

Tästä on jo aikaa kun sain Markolta tämän tehtävän tutkia sisimpääni. Hän oli meillä silloin yötä.

"Pidä sepeä ilmassa sateella. Etene päin petoa. Ero. Menet eteenpäin, teot erosta maadottaa. Rohkeus palaa. Samat teot eri voimat, pelasta itsesi. Tervetuloa shamanismin pariin. Palapeli yrittää tulla ehjäksi, anna sen tapahtua.

Korva lukee petoa, silmä etsii totuutta, sydän etsii luottamusta. Tuet sisentä kasvua shamaani.
Tiputa tippa veteen saat väreitä, tiputa monta saat aaltoja."



Mieti mikä on sinun motivaatiosi lähteä tiedon polulle? Entä motivaatiosi kehittää itseäsi? Ajattele laajemmin, katso laajemmin.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Numero 13

Eilen illalla valvoin myöhään lukiessani Tapani Koivulan viestejä kirjaa. Olin kirjan lopussa kun viereeni tuli henkiolento joka sanoi: "Ihmisten on paras kuulla aina koko totuus." Hän jäi viereeni ja laskin kirjan lattialle. Tänään minulla oli sovittu tapaaminen Tapanin kanssa. Illalla mietin millainen tapaamisesta tulisi ja mitä kokemuksiani kertoisin. Olento kehotti minua menemään nukkumaan. Nukahdin samantien.

Yöllä minä juttelin jonkun kirkkaan olennon kanssa. Heräsin siihen kun olento sanoi että muista 93 ja 73, toistin numerot. Myöhemmin heräsin uudelleen ja sanoin ääneen: 93+73 on 166 ja siitä tulee 13. Tuntui että nukuin yön silmät auki. Aamulla havahduin siihen kun puhuin jälleen ääneen: "13 kuuta,13 vuosi, Marko tulee 13 päivä." 

Minun pitää pohtia näiden numeroiden tarkoitusta. Mutta uskon että numerot 93 ja 73 tarkoittaa synnyin ja kuolin vuottani. 2073 Olisin  80-vuotias.



Laitan tähän uudelleen sposti osoitteeni niin ei tarvitse kovin kauas selailla:) bewhatyouarenot@gmail.com